sunnuntai 26. marraskuuta 2017

Uunijuurekset ja sienikastike



Uunijuurekset on helppo, terveellinen ja edullinen ruoka, jota tulee valmistettua ihan liian harvoin. Tämänpäiväinen ateria oli suunniteltu keliaakikko-kummitätini ruokavalioon sopivaksi, sillä kummivanhempieni oli tarkoitus tulla kyläilemään. Valitettavasti kyläily peruuntui sairastumisen vuoksi, mutta ruokasuunnitelmiin ei tullut muutoksia. Uunijuuresten kanssa tarjoiltiin kalaa ja sienikastiketta.

Pehmeät uunijuurekset:


3 pientä perunaa
2 porkkanaa
puolikas bataatti
puolikas kesäkurpitsa
pala lanttua

Juurekset marinoidaan öljy-hunajakastikkeessa. Mausteina käytin suolaa ja mustapippuria. Annetaan hautua uunissa 180 asteessa folion alla noin puolitoista tuntia. Vähempikin paistoaika riittää, mikäli juureksista ei haluta täysin pehmeitä.

Sienikastike:


 Paketillinen tuoreita herkkusieniä
Puolikas kesäkurpitsa
2 rkl piparminttutuorejuustoa
2 rkl sulatejuustoa
2 dl ruokakermaa
Mausteita maun mukaan

Sieniä ja kesäkurpitsaa haudutetaan pannulla kymmenestä viiteentoista minuuttiin, jonka jälkeen lisätään kerma ja tuorejuusto. Tämän jälkeenkin kastikkeen voi antaa poreilla hellalla pienellä lämmöllä kymmenisen minuuttia.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti