keskiviikko 25. lokakuuta 2017

Täytetyt piparisydämet


Ystäväni oli vuosia sitten bongannut jostain lehdestä Pehmeät piparisydämet -nimisen ohjeen, jonka muunnos tämä resepti on. Ystäväni teki taikinan aikanaan puolitoistakertaiseksi, ja leipoi siitä ystävänpäivälahjaksi ihania, pieniä sydänleivoksia. Nyt kymmenen vuotta myöhemmin pyysin saada nähdä vanhan reseptin, koska ystävänpäiväleivokset olivat niin ihania ja herkullisia. Ihanimpia lahjoja ovat tietysti itse tehdyt, ja sellaisen lahjan saaminen jää poikkeuksellisen hyvin mieleen. 

Pehmeät piparisydämet

100g margariinia tai voita
2 munaa
2 1/2 dl sokeria
1 1/2 dl piimää
2 1/2 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl jauhettua kanelia
1 tl jauhettua inkivääriä
1 tl jauhettua neilikkaa

Sulata rasva. Vaahdota munat ja sokeri, lisää joukkoon piimä ja rasva. Sekoita leivinjauhe ja mausteet vehnäjauhoihin, lisää taikinaan. Paista leivinpaperilla vuoratussa uunivuoassa 175 asteessa 15-20 minuuttia.
Ystäväni oli siis tehnyt taikinan 1,5-kertaisena ja paistanut sen astian sijaan pellillä. Päätin toimia samoin, mutta muuntelin taikinan makumaailmaa hieman (kaapissa ei ollut neilikkaa eikä inkivääriä). Kanelin lisäksi hulautin joukkoon ruokalusikallisen kardemummaa ja vähän vaniljasokeria, jotka vaikuttivat jälkikäteenkin ajatellen sopivan taikinaan hyvin. Lisäksi lusikoin joukkoon myös desilitran verran keittämääni omenasosetta. Ystäväni kertoi aikanaan lisänneensä piparkakkumaustetta, mitä voin myös lämpimästi suositella kaikille tätä reseptiä kokeileville.

Taikinan jäähdyttyä painelin siitä piparimuotilla pieniä sydämiä, ja valmistin täytteen kaapista löytyneistä aineksista. Sekoitin omenasoseeseen rahkaa, jonka jälkeen levitin täytettä kahden pikkusydämen väliin. Sydämet kuorrutin osin valmiilla sokerikuorrutteella, osin sulatetulla suklaalla (ei ollut niin hyvää, en suosittele sydänleivoksiin suklaakuorrutetta) ja muutaman kakkusen mokkapalakuorrutteella.


Täytetyt piparisydämet ovat kaunis ja originelli leivonnainen, mutta niitä on hankala säilyttää ja kuljettaa. Säilytys onnistuu jääkaapissa, mikäli paikka on varmasti kuiva ja kunhan kuorrutus ei ole kosketuksessa mihinkään, esimerkiksi kelmuun tai folioon. 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti