lauantai 28. lokakuuta 2017

Salaattikakkuset punajuuririsotosta


Eilisetä punajuuririsotosta syntyi tänään lounaaksi salaattikakkuja. Salaattikakut kootaan pieniin kelmulla vuorattuihin kuppeihin, jolloin ne on lopuksi helppo kumota lautaselle. Pääraaka-aineeksi sopii hyvin kala ja lisukkeeksi riisi tai peruna, jotka ovat riittävän kiinteitä pitämään kakun kasassa. Lisäksi kakkuun voi latoa reilusti mitä tahansa kasviksia ja hedelmiä. Makean lisän saa esimerkiksi ananaksesta, maissista tai omenasta. Erityisen hyvin sopivat myös juusto ja kananmuna.


Kupin pohja vuorataan esimerkiksi juustoraasteella. Sen päälle tasoitetaan haarukalla majoneesikerros ja lisätään suolaa.


Juuston päälle kalaa ja taas kerros majoneesia.


Seuraavaksi paistetun kesäkurpitsan vuoro.


Kananmunakerros, päällä majoneesia ja suolaa. Näiden päällä raastettua kurkkua ja omenaa.


Viimeisenä punajuuririsotto ja majoneesi, näiden päällä vielä ohuesti juustoraastetta. Ja ei kun kumoamaan!


Kakut irtosivat helposti kelmusta, ja saivat koristeeksi tomaatinviipaleita. Päälle sirottelin basilikaa ja oman kakkuni kruunuksi leikkasin palan vuohenjuustoa. 



Ainekset salaattikakkuihin:


Juustoraaste
Raastettu kananmuna
Raastettu kurkku
Raastettu kesäkurpitsa paistettuna
Lohi
Punajuuririsotto
Majoneesi

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti